27. lokakuuta 2008

Uuhhuh, nyt tuntu ihan hyvältä. Juoksu onnistui, eikä jalat sattunu lainkaan!
Vatsalihakset siinä oli kipiät, mutta sekin on jo ohi mennyttä, vaikka tossa pakko olikin machoilla... Kulta istuskeli tapansa mukaan jalkojen päällä, ni 15 vatsalihasliikkeen jälkeen heitin, että kyl tässä ny kymmenen viel menee samaan tahtiin. Ja menihän ne, mut ei helvata, kyllä hengästytti. Sitte se 10 selkälihastakin lisää, ku tuo rakas niin leperteli. <3

Eli kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa tuntuu paremmalta ja paremmalta. \o/

20. lokakuuta 2008

Ilta meni kaverin luona toilaillessa. Eräs ystävä tuli meriltä taas maihin joksikin aikaa, niin pakko sitä oli käydä morjenstamassa. Lenkki jäi, mutta sentään taitoin tuon abouttia viisi kilometriä polkien. Sivutuuli teki ikävän lisävastuksen matkaan molempiin suuntiin, ei herkkua. Kotiin kun pääsi, niin siellä odotti ah, niin rakas orjapiiskurini. <3 Eli ei muuta kun sama punnerrus-/selkälihassatsi kuin eilenkin. Lihakset kipiänä suihkuun ja nukkumaan.

21.lokakuuta 2008 (aamu)

Taas sattui niin maan saamaristi, meinannu partaa pystyä ajamaan, ku ei vatsalihakset tykänny kyyristellä. Lihas kasvaa levossa, joten tänään on varmaan laistopäivä kaikenlaisesta liikunnasta. :x

20.-30. syyskuuta 2008

Tällä ajalla päätin aloittaa lenkkeilyn ihan laihtumisen vuoksi ja katsoin jo itselleni sopivan mittaisen juoksulenkinkin. Kävin juoksemassa viitenä päivänä, mutta sitten kaikki "kiireet" kasaantuivat ja lenkkeily jäi. Kunnes...

19. lokakuuta 2008

Jokainen parisuhteessa elävä ihminen tietää, miten välillä tekee ihan hyvää viettää minä-aikaa me-ajan sijasta. Lenkillä käyminen ei ole lainkaan pöllömpi ajatus. Ainakaan päätellen siitä, miten paljon rennommin tenttiin lukeva kultani minuun suhtautui kuin ennen lenkkiä. Ei ole helppoa olla ylipainoinen ja asua saman katon alla kohtuullisen vetävän näköisen opiskelijatytön kanssa. Se käy itsetunnon päälle aika helposti ja minua ainakin hävettää hyvin usein, etten pysty kuntoni takia samaan kuin tyttöystäväni. Ajattelisin myös, että haluan pysyä hengissä niin kauan, että näen lapsenlapsenikin. Ei ole kivaa, jos vaari kuukahti sydänkohtaukseen jo ennen kuin  se suloinen käärö laskettiin hänen syliinsä. Mutta asiaan.

Minä haluan tiputtaa muutaman vaatekoon, minä haluan hävittää kiloja, minä haluan juosta 5 kilometriä putkeen ja minä haluan vielä joskus kokeilla parkouria. Siksi minä oikeasti taas yritän. Koska minä haluan. Minä.

Lenkille lähtö oli ihan pirun vaikeaa. Oli paha olo, luulempa, että olen saanut jonkun vatsatautipöpön. En meinannut ensin edes lähteä, mutta pienoinen sananvaihto armaani kanssa sai minut taas kaipaamaan minä-aikaa, ei me-aikaa. Siispä puin ylleni kevyttoppa-asuni ja välähdin porraskäytävään. Nappasin mennessäni pöydänlaatikosta mp3-soittimen. Se on täynnä Red hot chilipeppersiä, Linkin' parkia, CMX:ää ja muuta musiikkia, joissa ajattelin olevan hyvä tahti juoksun taustamusiikiksi. Huomasin taas olevani karmeasti väärässä. Esimerkiksi Dragonforce on muuten todella hyvää, mutta kannattaa jättää askeltaminen esimerkiksi jokaisen tahdin 1 ja 3 iskuille, muuten menee henki ensimmäiseen sataan metriin.  Linkin Park on ehkä parasta juoksumusiikkia tähän mennessä. Tulee hyvä fiilis ja tempot ovat lähes poikkeuksetta juoksemiseen sopivia. Kuitenkin. Tulin siis ulos rappukäytävän ovesta. Lähdin kävelemään, sillä tarkoitukseni oli kävellä eikä juosta. Sisällä tuntui niin väsyneeltä ja vatsakaan ei oikein koko päivänä ollut ollut yhteistyössä. Mutta kirpeä ulkoilma sen teki. Heti kun pääsin pois pihasta, askel tuntui niin hirveän keveältä. Minun teki mieli kokeilla. Ihan piruuttaan kokeilla, että oliko juokseminen yhtä helppoa, kuin miksi se oli muuttunut jo parissa lenkkikerrassa syyskuun lopulla. Aloitin ihan pikkuisella hölkällä ja se tuntuikin ihan hyvältä. Aluksi. Lahosin kävelyyn jo parin sadan metrin jälkeen. Vitutti. Onneksi Hikaru No Go Soundtrackin alkupään biisit pelastivat lenkin fiiliksen edes hiukan. Kävelin loput lenkistä, ehkä kahden kilometrin paikkeilla, lukuunottamatta loppuspurttia. Juoksin ehkä joku 100 metriä niin kovaa kuin vain pystyin. Pääsin kotiin huohottaen, mutta päätin lisätä vähän lihaskuntojumppaa omaan lenkkiini, vaikka ennen olinkin vain juossut. Niinpä pötkähdin lattialle, ensin muutama punnerrus, mikä ei oikein onnistunut. Sukat luistivat koko ajan lattialla. Sitten pyysin, että tyttöystäväni istuisi jalkojeni päälle. Kertoo vähän meidän kokosuhteistamme, että hän tosiaan istui polvitaipeideni päällä sen aikaa, kun minulta meni suorittaa 30 selkälihasta. Eli puolisen minuuttia. Olen ylpeä siitä, että intin lihaskuntotestissä sain kiitettävän selkälihasosasta. ;) Sitten käännyin ympäri ja tytrtöni istahti jalkapöytieni päälle 15 vatsalihasliikkeen ajaksi. Sitten hetken aikaa palauttavaa ravistelua ja venyttelä, sekä suihku. Siitä suoraan nukkumaan.

20. lokakuuta 2008 (Aamu)

Ai saatana. Lähdettiin töihin tuossa puoli kahdeksan korvilla ja ei voi sanoa, kun että sattuu. Meikäläisen vatsalihakset ihan riekaleina, persposket hellinä ja polvetkin arat, vaikkeivät kipeät. -.-' Liikunta on niin ahterista, mut kattoo jos nyt sitten illalla viittis kuoron jälkeen taas kävästä...